Kansainvälinen patenttilaki hidastaa koronarokotuksia

Luin tässä juuri eräiden asiantuntijoiden välisen keskustelun koronarokotteen levittämisestä, valmistuksesta ja siihen liittyvistä patenttiongelmista. Keskustelu on englanninkielisenä saatavilla täällä: The Conversation: How patent laws get in the way of the global coronavirus vaccine rollout

WHO:lla on siis Technology Access Pool (CTAP) -niminen ohjelma, jonka ideana on se, että ohjelmaan liittyvät valtiot ja yritykset jakaisivat kaikki koronan tutkimukseen liittyvät tiedot keskenään.

Tähän mennessä ei kuitenkaan yksikään myyntiluvan saaneista rokotekehittäjistä ei ole ohjelmaan liittynyt.

Moni maa on osana CTAP-ohjelmaa varautunut valmistamaan rokotteita itse, jos rokotteen valmistamiseen vaadittavat tiedot ja luvat CTAP:in kautta voitaisiin saada.

Tällä hetkellä on kuitenkin niin, ettei yksikään rokotekehittäjä ole luopunut eksklusiivisesta rokotteen valmistusoikeudestaan. Patenteista on pidetty kovaan kiinni.

Nykyinen patenttilaki käytännössä estää maita valmistamasta rokotetta tehokkaasti. Ihmishenkinä kustannut on suuri. Paitsi että ihmisiä kuolee suoraan koronaan, niin rajoituksia jatkettaessa mielenterveys- ja talousongelmat kasaantuvat ja tuottavat omat uhrinsa.

Patenttien sitovuudesta määrää WTO:n, Maailman kauppajärjestön, alaiset sopimukset. Tällä hetkellä WTO:lle on tehty aloite siitä, että koronaviruksen tapauksessa patenttioikeuksien kunnioittamiseen sitova sopimus hylättäisiin. Tämän aloitteen on tehnyt ja allekirjoittanut monet vähemmän kehittyneet tai varakkaat maat, joille olisi erityisen tärkeää saada omaa rokotetuotantoa käyntiin. Aloitetta kuitenkin, kuten odottaa saattoi, vastustavat varsin kärkkäästi kehittyneemmät maat, kuten Yhdysvallat ja Kanada, ja EU.

Pentti Linkola viimeiseksi jääneessä haastattelussaan totesi, että "Ihminen kiihtyy, kun sen taloutta uhataan, ei maapallon takia". Tähän voisi lisätä, että ihminen myös kiihtyy ennemmin talouden sääntöjen uhkaamisesta kuin ihmishenkien menetyksestä.

Comments powered by Talkyard.