Miksi kapitalismiin uskotaan, vaikka historia on osoittanut, ettei se toimi?

Kapitalismi juontuu saksan sanasta kapital, pääoma, ja -ism-päätteestä, jolla viitataan järjestelmään, ideologiaan tai filosofiaan.

Kapitalismille tunnusomaista on pääoman kertyminen pienelle joukolle ihmisiä, pääoman kerryttäminen markkinoilla ja kaupankäynnillä, ja laaja oikeus omistaa yksityisesti maata, tuotantovälineitä ja resursseja ja käydä niillä kauppaa.

Nykyään vallalla olevat järjestelmät ovat pääasiassa kapitalistisia. Länsimaissa on käytössä liberaali järjestelmä, jossa suora poliittinen ohjaus on vähäistä; ja esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä käytössä on järjestelmä, jossa on mukana suoraa poliittista ohjausta. Jälkimmäisiäkin järjestelmiä lienee tarkempi kuvata kapitalistiksi kuin sosialistisiksi, sillä nämäkin järjestelmät nojaavat pääoman kerryttämiseen, palkkatyöhön ja omistusoikeuteen; ja Kiinassakin ~70% ihmisistä on töissä yksityisellä sektorilla yrityksissä, jotka toimivat pitkälti samoilla säännöillä kuin länsimaissakin.

Voikin sanoa, että kapitalismia on kokeiltu eri muodoissa ja eri tavoilla laajalti ja pitkään.

Silti sitä ei ole saatu toimimaan.

Kapitalismin ongelmallisuus tiivistyy pääoman kerryttämisen tuottamiin lieveilmiöihin. Jotta pääoma voi jatkuvasti kasvaa, tarvitaan jatkuvasti enemmän myyntiä ja kulutusta. Ja jos yksi yritys toimii onnistuneesti epäeettisesti ja saa siitä kilpailuedun, täytyy muidenkin yritysten seurata perässä, tai ne jäävät kilpailussa jälkeen.

Selkein esimerkki kapitalismin epäonnistumisesta on ilmaston ja ympäristön suojelu. Voisi sanoa, että viimeistään vuonna 1992 maailman maiden valtaosan allekirjoittaman YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen myötä hyväksyttiin laajalti ihmisen tuottamien päästöjen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olemassaolo ja sen vakavuus.

Tästä on 30 vuotta aikaa. Toisin kuin maailman maat lupasivat, hiilidioksidipäästöjä ei ole saatu kuriin.

Syy on kapitalismissa. Kapitalistisen järjestelmän elinehto on jatkuvasti kasvava kulutus - muuten uutta pääomaa ei kerry ja jos pääomaa ei kerry, investointi hyytyy, seuraa stagnaatio ja talouden romahdus, josta sitten seuraa työttömyyttä.

Tällä jatkuvasti kasvavalla kulutuksella on kuitenkin valtava hiilijalanjälki.

Ilmaston lisäksi ympäristökään ei hirveämmin kapitalismia kiittele. Pääomaa kerryttäessä ei luontoarvoille juuri jää sijaa. Jatkuvasti lisääntyvän kulutuksen takia täytyy myös perustaa uusia kaivoksia, kasvattaa hakkuita, ottaa enemmän maata käyttöön, käyttää enemmän vettä ja näinedespäin.

1980-luvulla Uusi-Seelanti oli talouskriisin kourissa. Yhtenä ratkaisuna päätettiin kokonaan poistaa maatalouden tuet. Samalla poistettiin maankäyttöön liittyviä rajoituksia ja muita säädöksiä. Alkuun tuloksevat olivat hyviä - uusi kapitalistisempi lähestymistapa optimoi tuotantoa ja Uuden-Seelannin karjatalous nousi uuteen kukoistukseen.

Nykypäivänä Uusi-Seelanti kärsii laidunmaan laadun heikentymisestä, eroosiosta ja biodiversiteetti on vakavasti uhattuna - moni kotoperäinen laji on sukupuuton partaalla. Laaja ja maankäytön osalta tuhlaileva maatalous on tähän pääasiallisena syypäänä.

Ihmisoikeudet ovat myös suuri häviäjä kapitalistisessa järjestelmässä. Globaali kapitalistinen kilpailu voi optimoida ihmisoikeuksia paikallisesti - esimerkiksi Suomessa on ihmisoikeudellinen tilanne varsin hyvä, vaikka maamme onkin vahvan kapitalistinen - mutta tämä tapahtuu ihmisoikeusrikkomusten ulkoistuksen kautta. Suomi on globaalin kapitalistisen kilpailun kautta täysin riippuvainen tuotteista ja resursseista, joita tulee maista, joissa ihmisoikeuksia ei kunnioiteta ja palkat ovat heikot. Esimerkiksi uusia vaatteita suomalaiset on aggressiivisen mainonnan ansiosta saatu kuluttamaan noin 20 kiloa vuodessa - täysin absurdi määrä - ja valtaosa näistä tulee Kiinasta. Kiinassa taas on lukuisia vaatetehtaita, joilla on täysin epäinhimilliset työolot. Sen lisäksi Kiina rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia ja nyttenkin sortaa etnisiä vähemmistöjä jopa kansanmurhaan rinnastettavalla tavalla.

Kapitalistiseen järjestelmään ei sovi ajatus siitä, että esimerkiksi ihmisoikeudellisesti kestämättömästi tuotettuja tuotteita ei saisi maahan tuoda. Jos jokin maa tällaiseen lähtisi, se tarkoittaisi välittömästi vakavaa maan kilpailukyvyn heikentymistä, mikä voisi johtaa kyvyttömyyteen tarjota ihmisille töitä ja perustarpeita.

Tosiasiallisesti resurssien ja halvan työvoiman hyödyntäminen kapitalistisessa järjestelmässä on niin oleellinen ja keskeinen asia, että oikeustoimet ovat yleisesti ottaen hankalia räikeissäkin tapauksissa. Bhopalin kemikaalitehdasonnettomuudessa kuoli tuhansia ihmisiä ja satoja tuhansia altistui ja sairastui tai muuten loukkaantui vaarallisista aineista. Tehtaan omistavan yhdysvaltalaisen kemikaaliyhtiön toimitusjohtajaa ei koskaan tuomittu, sillä tämä ei suostunut osallistumaan oikeudenkäyntiin, eikä tätä voitu siihen sen puoleen pakottaakaan - kun sattui olemaan yhdysvaltaltalainen, oikeudenkäynnin ollessa Intiassa.

Afrikassa länsimaiset, kapitalistiset yritykset ovat hyväksyneet lapsityövoiman käytön. Kapitalistissa maissa toimivien sijoitusyhtiöiden rahoittamat yritykset ovat jopa palkanneet omia yksityisiä palkkasoturiryhmiään riistääkseen viljelysmaata paikallisilta.

On selvää, ettei kapitalistinen järjestelmä pysty pysäyttämään ilmastonmuutosta; saavuttamaan tasapainoa ympäristön kanssa; saati puuttumaan tehokkaasti globaaleihin ihmisoikeusrikkomuksiin. Silti tätä tuhoisaa järjestelmää ylläpidetään ja siitä kokeillaan erilaisia variaatioita, joiden toivotaan selättävän muiden variaatoiden ongelmat.

Ihmiskunnalle olisi parasta, jos laajalti hyväksyttäisiin kapitalismin toimimattomuus. Kapitalismin tilalle voidaan myös rakentaa kiertotalouteen ja paikalliseen resurssioptimointiin globaalin resurssioptinoinnin sijasta keskittyvä, suoraa demokratiaa hyödyntävä malli.

Syy sille, miksi kapitalismiin uskotaan niin laajasti, on yksinkertainen - pääoman omistavilla ihmisillä on eniten kykyä vaikuttaa julkiseen diskurssiin mainonnan ja median kautta ja heillä on selkeä intressi kapitalismin säilyttämiseen. Kapitalismista irtautuminen on konkreettinen uhka omistavalle luokalle. Omistavan luokan olisi kuitenkin hyvä ymmärtää, että vielä suurempi uhka on maapallo, jonka ympäristö ja ilmasto ei kykene ihmisiä elättämään.

Kapitalismille on vaihtoehtoja.